Seikkailu Tien Shan vuoristossa, osa 3.

25.05.2013 Lauantai
Aamu valkeni puolipilvisenä ja poutaisena. Vedimme jalkaan muovipussit ja niiden päälle märät sukat ja kengät. Kello 08.00 seisoimme rinkat selässä valmiina jatkamaan matkaa joen reunaa pitkin alaspäin. Katsoimme illalla että ensin on edessä lyhyt osuus jyrkällä hiekkaseinämällä ja sen jälkeen joen vartta pitkin jatkaminen helpottuu. Olisi pitänyt illalla katsoa hieman lähemmäksikin. Joki tekee hyvin pienen mutkan juuri leirimme jälkeen ja 50 metrin vaellus paljasti näkyviin tuon osuuden. Sieltä löytyi pystysuorat kalliot joten taas oli edessä siirtyminen jyrkkään metsä- ja heinikkomaastoon. Jouduimme lopulta kiertämään taas todella korkealle ja hiljalleen laskeuduimme takaisin lähelle jokea. 30 minuutin aika-arvio leiri I alueelle lipsui, pidimme tauon noilla kohdilla kaksi tuntia starttimme jälkeen. Mietimme samalla loppumatkan päätöstä, ylitämmekö hetken kuluttua joen ja palaamme samaa reittiä alas kuin noustessa vai jatkammeko nyt joen tätä puolta alas saakka. Lopulta vastaamme tulisi korkeat aidat ja portit; "Mitähän portinvartija sanoo?"
Päädyimme jatkamaan joen tätä puolta porteille saakka sillä kilometrin päästä alkaisi tieura ja paluumatkamme olisi varmasti yli puolta nopeampaa tällä helpolla osuudella. Tavoite oli olla päivän päätteeksi lentokenttähotellissa, Almatyssa.

Matka sujui nopeasti, tien varrella oli joitakin vanhoja neuvostomonumentteja ja rakennuksia. Osa rakennuksista oli varmaankin varattu joidenkin tutkijoiden ja kouluryhmien käyttöön, siltä ainakin vaikutti. Saavutimme portin nopeasti ja hieman ennen sitä päästiin soittamaan kuulumiset kotiinkin. Puhelimen kuuluvuus palasi ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen takaisin. Tulimme portille joka oli lukossa mutta hetken kuluttua paikalle tuli mies. Saimme häneltä tietoomme että koko vuoristoalueella ei saa liikkua ilman virallista lupaa ja pykälä oli tullut voimaan lähiaikoina. Alueella on yksi maailman tiheimpiä lumileopardikantoja ja sitä sekä muuta luontoa koetetaan suojella kaikin keinoin. Lopulta mies avasi meille portin ja kävelimme alueelta ulos. Portin takana odotellessa ehti jo tuskan hiki nousta otsalle; "Mitä, lupapakko?" Onneksi olimme kävelleet itsevarmana portille, vartija piti kai itsestään selvänä että miehet ovat luvallisesti olleet alueella. Joskus käy näin, netissä alueen vuorikiipeilystä on vain infona - alueella ei tarvita lupia. Eikä missään sitä lue englanniksi paikanpäälläkään joten meillä oli hiukan onneakin reissussa mukana. Tarkoittikohan taksikuski portinavaimella aluelupaa?
Mutta nyt me jatkoimme hyvää tietä pitkin padolle jossa pidimme tauon ja ihailimme viimeisen kerran Talgar joen laaksoa. Sen hetkisen päätöksemme mukaan - viimeisen kerran!
Olimme nousseet ensimmäisenä vaelluspäivänä padon läheltä rankkasateessa leiri ykköseen 8 tuntia! Nyt teimme saman matkan alaspäin kahdessa tunnissa, joten kuiva sää ja tieura auttoi kummasti etenemistä. Koko päivän vaellusaika oli padolle saakka vain 4 tuntia.

Näkymä padon päältä Talgar joen laaksoon, portti sijaitsee ennen keskellä olevaa vuorta ja reittimme meni siitä vasemman puoleiseen laaksoon.

Markus padon päällä, taustalla Talgarin pikkukaupunki.

Jatkoimme padolta kävelyä kohti Talgarin kaupunkia, kävimme mennessä ostamassa myös juotavaa esikaupungin pikku kaupasta ja siinä tien kaiteella istuessa huomasimme että kaupanpihassa pyörähtää minibussi joka kulkee varmaan Talgarin keskustaan saakka. Joimme juomat kaikessa rauhassa, sinä aikana Markus irroitti myös kaksi punkkia minusta. Juomien jälkeen hyppäsimme bussiin ja ajoimme lopulta 0,30e hintaan Talgarin keskustaan. Keskustassa meidän käskettiin mennä pysäkin viereiselle bussi- ja taksiasemalle ja kysyä bussia Almatyyn. Näytin kartalta minne haluamme eli Almatyn lentokenttähotelliin. Hinnaksi sanottiin 3000KZT eli noin 15 euroa. Hyppäsimme linja-autoon ja se lähti heti liikkeelle, tajusimme puolivälissä että bussi oli ajossa vain meitä varten ja niin pääsimme alle 8e/hlö hintaan vuorelta takaisin lentoasemalle! Pikkuinen hintaero meno matkaan verrattuna ja matka sujui todella nopeasti.

Oikealla hotellimme ja vasemmalla näkyy Almatyn lentoasema.

Näkymä hotellin vessasta siis pöntöltä lentokentälle!

26-28.05.2013
Loppuloman vietimme syöden ja lomaillen. Kävimme tutustumassa myös Almatyn keskustaan joka oli suunnaton pettymys. Sitä mainostetaan nykyaikaisena kaupunkina mutta kyllä miljoonakaupungin keskustan yleiskuva on nuhjuinen neuvostokaupunki. Edullista siellä oli mutta ostoksia sinne ei kannata mennä juurikaan tekemään, ainakaan meidän mielestä.
Ja ne vaelluskengät kuivuivat hotellin parvekkeella 3 vuorokautta, päivisin lämmintä oli kuitenkin +25 astetta, joten märät ne kengät oikeasti oli! Kengät saivat reissun jälkeen olla vielä kotona parvekkeella 5 päivää jona aikana sain tuuletettua kengät lähemmäksi lähtötilannetta.

Matkan jälkeen mietin mitä oikein tapahtui, meni päiviä ennenkuin alkoi sisäistämään koko reissua.
Lopulta vuori alkoi vaivaamaan sen verran mieltä että ei ole ollenkaan pois suljettua reissun uusinta. Itse en tiedä onko Markuksella kiinnostusta uusintaan mutta itse olen siihen valmis ja matkaseurakin kelpaa sitten kun toteuttamisen aika tulee. Uusi aikataulukin vuorelle syntyy nyt helposti, luvan kanssa voi nousussa käyttää apuna myös alkuosan tieuraa ja silloin 2600m taso on hyvinkin saavutettavissa 2 nousupäivän aikana. Mutta siitä tuleekin sitten toinen tarina!

Tyypillisiä keskustan suurtaloja.

Rakennusten joukossa oli muutamia oikeasti kauniitakin rakennuksia.

Ruoka = lihavartaita, sipulia ja leipää.